sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Ei Polku tää vie mihinkään

Suuri Käsityö 3/09 oli sitä vuosikertaa, jolloin lähes jokaisessa lehdessä oli monta toteuttamiskelpoista ideaa. Tämä on yksi niistä, jotka jäivät mieleen. Post-it on ollut lehden välissä jo tovin, mutta vasta marraskuussa 2012 iski inspiraatio. Polku-lankaa oli jäänyt yli polvisukista ja lisää hamstrasin kaverilta ja Taloustalosta. Halpahallityyppiset kaupat pelastavat usein pulasta, kun Novita päättää lopettaa langan valmistuksen ja muualta ei enää löydy.


Tein mekon suunnilleen ohjeen mukaan kerrankin. Helman lisäykset taisin aloittaa vähän alempana ja pääntiestä tuli avoimempi (koska unohdin tehdä kuten ohjeessa...). Niin ja hihansuita en huolitellut virkkaamalla vaan neuloin kuminauhakujat.

Suunnilleen ohjeen mukaan siis.


Toinen raitaväri oli koko ajan munakoiso. Toisena oli ensin (eli ylhäällä) punajuuri ja vyötäröltä alaspäin se vaihtui paprikaksi. Olisihan tämän voinut tehdä ilman raitaakin eli samalla värillä vain koko ajan, mutta en ollut varma, mitä olisi tapahtunut langanvaihtokohdassa. 11 kerroksen raidoilla siis mentiin. Joku tuossa mättää, mutta mättäköön. Se on nyt tehty. Pömppövyötärölle sattui tiukkarajainen raita, höh. Katsokaa sitten siihen, katsokaa oikein uhalla!


Heitin valmiin mekon käsinpesukoneeseen ja levitin sitten pyyhkeen päälle kuivumaan lauteille. Tuo auttaa epätasaisuuksiin. Pituutta tuli mekolle noin metri lisää ja pääntie avartui iiiihan liikaa. Pakko ujuttaa joku kuminauha vielä siihen. Kivempi oli helmakin lyhyempänä, mutta ehkä sen saa toisella kastelukerralla menemään kasaan.



7 kommenttia:

  1. Upeeta mahtavaa, upeeta mahtavaa! Pömppöä en nää, mutta hienot raidat kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon langoista! Hyvin riitti ja jäikin vielä. Vaihtarit kunniaan :)

      Poista
  2. Jee, nyt se on valmis?! Hieno tuli, eikä enää napapaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kässäkerho innoitti tekemään loppuun asti. Hyvä me!

      Poista
  3. Tosi hieno tuli! Muistan itsekin ihailleeni mekkoa monesti, oot oikeessa et oli hyvä vuosikerta SK:ssa:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä oon miettinyt monesti, että miksi joku vuosi on hyvä ja joku toinen ihan kamalan huono. Toki päätoimittaja vaikuttaa paljon lehden sisältöön ja tyyliin, mutta kai sitten muutkin seikat. Viime vuosien muotikin on tosin ollut ei-yhtään-mun-tyylistä, joten sehän näkyy kässälehdessäkin. Mutta on se jotenkin ihan näivettynyt lehti ollut jo pitkän aikaa. Miksi silti aina tilaan...?

      Poista
  4. Iiiiihana mekko! :) Täytyy kaivella ehkä itsellekin tuo ohje, vaikuttaa hyvin toteutuskelpoiselta, suunnilleen ;)

    VastaaPoista