perjantai 7. kesäkuuta 2013

Koivuntuoksua ja itikanpistoja

Tänään tehtiin saunatuoksuja. Koivunlehdet suodatinpussiin ja lapsityövoimalla ommellen kiinni. Pussi löylyveteen lämmittämisen ja saunomisenkin ajaksi, jonka jälkeen päätyy biojäteastiaan tahi kompostiin.   Puolet lähti jo tuliaisiksi, mutta omakohtaista käyttökokemusta ei ole vielä. Liekö sama lopputulos, jos liottaisi varpaitaan kiulussa. Idean plagioin Ihan kaikki kotona -blogista



Vuokralle annetaan kaksi lasta, jotka toimivat tehokkaasti hyttysansoina. Toimivat jäätelövoimalla. Vapaapäiviä varten ompelin muutamassa minuutissa vanhasta rattaiden hyttysverkosta tuommoisen hyttyshatun. Sovituskuvan ottaminen oli jälleen vaivatonta, valoisaa ja tarkkaa. Juuei. Vuokralle annetaan siis myös lapsi, jota voi käyttää hyrränä. 

Mitat muistiin: 
- verkkosoiron pituus n. 90 cm (verkossa oli jo valmiiksi sauma tällä matkalla, minkä takia valmiissa hupussa on kaksi pystysaumaa)
- korkeus n. 50 cm
- kuminauhan pituus n. 60 cm (siksakilla kiinni kaksinkerroin käännettyyn alareunaan)
- päälaelle vähän pyöreää muotoa, ettei törötä hullun lailla. 
- valmis!



PS. Kotiäidin niksinurkka: Laita mähmäinen syöttötuoli sateeseen hetkeksi. Jopa pinaattikeitto ja vispipuuro lähtee pyyhkäisemällä. Toimisikohan sama ruokapöydän kanssa...

2 kommenttia:

  1. Ihan loistava idea tuo saunatuoksu! Ja siinähän voi lapsetkin kivasti opetella ompelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Ei oo niin justiinsa, että meneekö suoraan ja muistaako edestakaisompeleet.

      Poista