Jämälankakolttu

Kuinka olenkaan viimeisten vuosien aikana inspiroitunut ja ihastunut Virpi Siiran kopan parissa. Siinä on nainen, jolla on ideoita, tehokkuutta, silmää, aikaa ja energiaa.

Yli vuosi sitten hän toteutti sen, mitä olen pitkään suunnitellut: jämälankamekon. Ei mitään krumeluureja, ihan vain sitä itseään.

Talvella löysin Ulla-neulelehdestä vihdoin ohjeen, joka voisi toimia. Tein ässän, vaikka olen ämmä. Kuvissa näytti väljältä mallilta, mutta halusin niukan ja sellaisen sainkin. Muuten noudatin ohjeita, mutta ylälantion seutuvilla aloitin 2+2-levennykset 8-10 kerroksen välein. Tässä tulos. Niin ja kävi tässä lopulta samoin kuin Siirallekin: mustaa ostin jo heti alkuun pari kerää ja helmaan vielä violettia ja petroolia, koska alkoi näyttää puuduttavalta. Muuten menin koko mekon vanhoilla Nalle- ja Wool-jämillä. Nyt tietty alkoi kutkuttaa samanmoinen mekko pelkistä lempiväreistä... Petroolia, vihreää, mustaa, oranssia, violettia - aijaijai! Tasaraitaisuus olisi myös kiva kokeilla. Nyt joutui yhtenään vaihtamaan lankaa ja katkaisemaan ajatuksensa.

Jee, se on valmis! Saa tuulettaa!!!

Ihanaa saada raidat täsmäämään ilman yhtäkään tuskaisaa neulesauman ompelua!

Hihansuiden kasarihenkinen pussitus vähän häiritsee. Päällä ei näy noin selvästi, mutta ehkä vielä joskus puran, teen raitoja alas asti ja jätän suoraksi helman tyylillä.

Kylläpäs rehvakas käsialani oikeni, kun pesin mekon heti villapesuohjelmalla koneessa. Minähän en pingota (paitsi aviomieheni mielestä), joten levitin kosteana pyykkitelineen päälle ja nyhdin suunnilleen muotoonsa. Helma ja pääntiekään ei enää rullaa pesun jäljiltä.

Helmassa pari kertaa vuorotellen 2 krs oikein ja toiset kaksi nurin.

Langanpätkiä oli lopulta noin 150. Rattoisasti meni futiksen finaalipeli niitä näprätessä.