Rakkaalle tyttärelleni.

Voisin kirjoittaa tuhat sivua siitä, kuinka paljon häntä rakastankaan. Kuinka olen valvonut hänen kanssaan ja kuinka monta kertaa pyyhkinyt, pessyt, niistänyt, kuivannut, halannut, suukottanut, itkenyt, nauranut, ärtynyt, suuttunut, väsynyt ja sitten taas nauranut sydämeni pohjasta. En kuitenkaan kirjoita, vaan ompelin peiton.

Elämäni valo, päivieni ilo. Kiitos, kun saan juhlia 3-vuotispäivääsi keväällä syreenien kukinta-aikaan.

Tilkkuja mummon ja minun paidoista, tytön ja pojan pipokankaista, ties mistä milloinkin. 15x15 cm palat, 9 vaakaan ja 11 pystyyn.

Tikkasin sieltä täältä tilkku- ja taustakankaan kiinni toisiinsa.

Taustana on Kestovaippakaupan ihanan jämäkkä joustofrotee. Oikeat puolet vastakkain, saumurilla ympäri melkein koko matkalta. Kulmissa differentiaalisyöttö täysille. Kääntö oikeinpäin ja siksak reunaan. Kokeilin muitakin jousto-ompeleita, mutta venyttivät vielä enemmän, vaikka oli paininjalan puristus minimissä. Pesin peiton koneessa, mikä auttoi kupruihin.

Seuraavana aamuna kuului kirkas lapsen ääni: "Äiti, kenen tämä punainen peitto on?" Eipä juuri kenenkään... Viltti äkisti ruttuun kainaloon ja kaappiin. Tällä konstilla saa paljon ryppyjä jopa trikooseen.

Sama kirkasääninen lapsi syö aina kuormasta. Laskiaissunnuntai onkin vasta kohta, oho. Pullia pari viikkoa ja synttäripeitto monta kuukautta etuajassa. Hämäläisetkö hitaita?