Ostin Katriinan Kirppikseltä viime perjantaina jänskän, muttei ihan omannäköisen velourhupparin. Luonnonvalkoinen *pthyi*, vähän kallis (6 euroa). Oli kuitenkin hyväkuntoinen ja persoonallinen, joten muuttakoon meille. Sovitin mustapunaisen
sienitissiksen päälle ja sehän sopi mainiosti.
Väriä se kaipasi. Punaista Ditorin pesukoneväriä oli kaapissa ja toisen nappasin kaupasta. Kone näytti jo vampyyrien iskun kohteelta, mutta puhdistui onneksi. Melkein hyvä punainen tuli, vaikka ihan vähän liian tomaattinen. Tummempi saisi olla.
Liian söpöt kukkanapit vaihdoin mustiin perinteisiin jo sitä silmällä pitäen, että takki päätynee vielä mustaan väriliemeen. Violetti olisi hieno, mutta sitä ei ole valmiina kaupan hyllyllä, enkä jaksa säätää itse.
Miinuspuoli on se, että väri vaatii 90 asteen pesun ja vaate tykkäilee enemmän 30 asteesta. Meni siis vähän koppuraksi tuo nukkapinta, mutta oletan ja toivon pehmiävän vielä käytössä.
Kädentiesaumat valuivat tällaisella kaljapullohartiaisella liian alas. Niihin venytin olkasaumoihin framilonia ja se kohensi tilannetta. Taskunsuu lörpötti, joten laitoin kuminauhan.
Pakko oli vielä googlettaa niskassa lukenut nimi:
Tina Wodstrup. Oho. OHHOH. Ehkä olisin kohdellut kauniimmin, jos olisin googlettanut ensin... ;) Tämä on kirppiselämää parhaimmillaan, sanon minä.