Kässäintoani on pitänyt yllä vuosikausia VMSomA KOPPA. Blogin epäohjeiden avulla uskalsin tarttua koukkuun ilman tietoa silmukkamääristä, kavennuksista ja muista tylsyyksistä. Ostin Novitan 7 Veljestä -lankaa läjän ja loin aloitussilmukan. Koukkukoko oli 5,5 eli reilusti suositusta isompi. Virkkasin kukkaympyrästä neliön. Mittailin koon vanhan paidan selän leveydestä.
Jaoin mitat puolikkaiksi ja tein neljä pienempää neliötä etukappaleelle. Lumouduin ja sain apua täällä.
Etukappaleen olalle tein kai kolme pylväskerrosta muotoa antamaan. Kainaloon lisäsin sivusauman kohtaan parit pylväät myös ja kiinnitin etu- ja takakappaleet toisiinsa.
Jo olikin aika aloittaa aivoton meditaatiovirkkaus. Spiraalina ympäri ämpäri ympäri ämpäri. Pitkiä pylväitä raidoiksi, etten ihan vaipunut koomaan. Nopeaa, helppoa, aivotonta, rentouttavaa. Sovitin välillä ja lisäilin lantiolla silmukoita sinne tänne.
Helma tuli vastaan ihan liian äkkiä. Tätä olisin voinut tehdä vielä piiiiitkään.
Oli hihojen vuoro. Pyöriön muoto syntyi lisäyksillä. Mainioita ohjeita on jälleen idoliblogissa. Hihoista etenkin huomaa, että pitäisi kostuttaa ja siloitella työ. Kuka sellaista malttaa tehdä??
Vähän erilainen kukka toisessa hihassa.
Jee, valmista tuli!
(Kuvat: Katja Räsänen. Kiitos! Supertaidokkaasta kuvankäsittelystä vastaa allekirjoittanut.)