Ensin tein testimekon omilla kaavamuutoksillani. Kiva tuli. Uskalsin siis silpoa Eurokankaasta löytyneen ihastuttavan kesäpuuvillan Mekkotehdas aikuisille -kirjan Hilmaa varten.
Parempaa ei voi olla!
Kesällä ei silitetä vaatteita vaan lasten tukkaa.
perjantai 28. elokuuta 2015
Lapasten aika on käsillä
Helteestä suoraan syksyyn. Vanhat ja ankeat huovutetut lapaset saivat pitsikukat kaunistukseksi. Tulkoon viima, perkules.
Pieniin käsiin paras malli on pitkävartinen ja varresta tiukka. 110 cm peruslapanen Novitan ohjeella on sopiva nelivuotiaalle.
lauantai 8. elokuuta 2015
Polvisukat elokuussa
Meditaationeulontaa. Oikein, oikein, oikein, oikein, oikein... Kaikki sujuu oikein, nyt ja aina. 48 silmukkaa alussa, 40 nilkassa ja terässä. 3,5 mm puikot ja perinteinen 7 veljestä lankana. Sopivat toivottavasti pieneen naisen jalkaan. Ennen pystyin sovittamaan lahjasukkia lapselle, mutta nyt on korsto kasvanut jo lähes samoihin mittoihin kanssani.
Tämän kesän sadepäivät pelasti sivusto, josta löytyy värityskuvia isoille, keskikokoisille ja pienille. Touhukas nelivuotiaskin rauhoittuu kummasti, kunhan minä väritän vieressä. Syke laskee, kiire jää. Myös kynien systemaattinen teroittaminen toimii samoin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)