keskiviikko 5. toukokuuta 2021

Muistoja tilkkupeitossa

Kangasleikkuri ja tilkkuviivain innoittivat siivoamaan eli silpomaan kaikki värilliset tilkut jonain kauniina kevätsunnuntaina. Huutelemaanhan nuo alkoivat naapurin nimeä, koska joukossa oli monta aiemmista yhteyksistä tuttua kuosia.

Vuosien tauon jälkeen konttasin tovin lattialla ja sommittelin värikkäitä neliöitä huumaavaksi/huimaavaksi kokonaisuudeksi. Koira yritti kovasti auttaa ilman sen kummempaa tulosta.

Taustatrikoo oli yhtä hankalaa saada sopivan kokoiseksi kuin aina ennenkin. Ärsyttävästi veti joka suuntaan. Olkoon tekijänsä näköinen eli vähän sinnepäin. 

Tulkoon tämän alla hyvät torkut riippumatossa!




 

Nuppusen Kuovi-housut

Kaapista löytyi pätkä räväkkää pinkkiä joustocollegea, jolla oli hyvä testata Nuppusen kolmoskirjan Kuovi-housujen kaavaa (koko 42, olisi mennyt yhtä pienempi). Kavensin vyötärökaitaletta jonkun verran ja lahkeensuita vähän enemmän. Silti jäi ihan törkeän paljon tavaraa lahkeisiin. Ovat tosi pitkät eli menevät paaaaljon pussille nyt kun laitoin kaitaleet. Saatan tuunata metrin verran kapeammaksi, jos alkaa häiritä käytössä. Muuten oikein mainio kaava. Istuu lanteilta, levenee kohtuusuopeasti reidestä. Vyötäröltä nousee aika ylös, mutta kaitaleen voi toki taittaa alas. Ei huono.



 

Paratiisin puutarha -lökärit

Paratiisin puutarha on superihana kuosi ja harmaakin on nykyään ihan hyvä väri. Ystävän vanha joustocollegemekko riitti just tämän kokoisiin housuihin. 

Kaavana käytin summamutikkaa. Tuli näemmä sopivat paitsi itselle myös koiralle.




Punainen Nuppunen ja PaaPii

Tytön kanssa tehtiin PaaPiin naisten kaavakirjasta Halla-huppari. Kangas loppui ministi kesken, minkä vuoksi taskuun sukelsi perhosia. S-koko ilman hihakaitaleita on oikein hyvä 150 cm tyypille. Huppu on tosi hervoton, mutta tahmea kangas pitää sen taitettuna. Lurummasta kankaasta kannattaisi tehdä puolet pienempi huppu. 





Samasta trikoosta tein itselleni Nuppusen ykköskirjasta Peipposen, johon lisäsin yläosastaan suorat pitkät hihat. Koko 42 ja rennon väljä tuli. Nyt voidaan samistella.