Vanhalle ompelukonepöydälle seerumia

 Mun oma mummonurkkaus. Ai jai jai. Ai ja jai jai. 

Kierrätyskeskuksesta löysin ainaisesti kaipaamani vanhan ompelukoneen. 23 euroa ja kiitos kaupoista. Pinta oli päässyt himppasen kuivahtamaan. Tutkailin ja mietiskelin. Antaisiko patinan näkyä vai tekisikö tälle jotain? Entä jos menee ylikuntoon? Jos lähtee fiilis? 

No hitsi, kokeillaan. Uusi paras kaverini, heti ruuvinvääntimen jälkeen, on hiomakone. Surrur vaan ja vanhat lakat poistui pölynä ilmaan. Kaapista löytyi ikivanhaa petsilakkaa (mitä lie sekin). "Ohenna lakkabensiinillä." Ei oo, laitan raakana. Vähän siirappimaista mutta olkoon. 

Oi!!!! Kertakäsittely teki jo superhienon. Yleensä en pidä kiiltävästä, mutta tähän kaunottareen se sopii kuin inkivääri ihan mihin tahansa.

Tunteeko joku Leskisen Vaajakoskelta? 

Uudenkarhea.

Oho, valahti tokalla kerroksella löröjä. Huomio tästä: ohennettuna leviää ihanan helposti, mutta valuu helpommin. Ylläri.  

Ilta-auringossa punoittavat pöytä ja tuunaajan posket. 

Heh. Pakko oli.

Projekti jatkuu vielä myöhemmin. Pitää keksiä millä hiivatilla klaffipöydän saa kauemmas, jotta tukikepakko mahtuu paikalleen. 

Rottinkituolin tekohengitys

Mökin mukana tuli rottinkituoli. Pilkkuja, rikkinäisiä pienoja, silti ja juuri siksi just hyvä. Mukava istua. Erinomainen projekti tekohengittämiselle siis.

Tuunausprojekteissa hauskinta on se, ettei ole hajuakaan, miten kuuluisi tehdä. Siksi voi tehdä juuri niin kuin itseä huvittaa, ja mitä sattuu käteen osumaan. Ihoteippiä, narua, lisää ihoteippiä. (Ei muuten kestänyt teippi istumista, muuten hyvä.)

Kaapista löytyi Otex-tartuntapohjamaalia. Sutisuti. Ärsyttävää hommaa. Onneksi oli tovin apuri.

Pohjamaalin jäljiltä.

Pullollinen Motonetin halpaa antiikkivalkoista spraymaalia. Mooonta kerrosta. 

Huomio huomio, täälläkin on virhe! Piena on edelleen katki ja maaliakin valui! Käsi pystyyn virheen merkiksi.

Huopatassut pohjaan, talja päälle ja nautiskelemaan sisäkelpoisesta lukutuolista!

Kenkäteline mittatilauksena, nolla euroa

Ainakin 30 vuotta on kulunut puukässätunneista ja sen kyllä huomaa. Vasaran tunnistan, juuri muuta en. Tänä kesänä rakastuin ruuvinvääntimeen. Oi kuinka taikaa sillä saakaan aikaan, vaikka käyttää ihan mitä sattuu ruuveja!

Menetin hermoni jälleen kerran ahtaassa tuulikaapissa seilaaviin kenkiin, jotka eivät mahtuneet rimpulatelineisiin korkeudestaan, pituudestaan tai laiskuudestaan. Mittasin, piirtelin, löysin jemmalautoja. Sahasin, mittailin taas, liimasin, surauttelin. Löysin vanhaa seinämaalia varastosta. Nollabudjetilla alusta loppuun. Lopputulos on vähän vino, mutta paljon tukevampi ja suorempi kuin olisin ikinä uskonut. Yleensä puukässät laitan lopuksi halkopinoon. 

Tähän päädyin:

Parit makupalat matkalta: 

Pakko laittaa vielä loppuun vertailukohteena, että yleensä kovien materiaalien kässään olen käyttänyt enintään kuumaliimaa... Vielä olisi reilu sata minikokoista metallista leivosvuokaa. Jotain ihanaa niistä voisi keksiä.