Näytetään tekstit, joissa on tunniste kankaanpainanta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kankaanpainanta. Näytä kaikki tekstit

torstai 10. lokakuuta 2013

Kekkonen, kekkonen, kekkonen.

Joskus joku idea jää pyörimään vuosiksi päähän. Printtasin neljä vuotta sitten Uncle-printin Ottobren sivuilta ja nyt vasta toteutin. Farkkukankaan ostin Eurokankaan palalaarista vuonna 2006. Siitä piti tulla raskaushame. Ei tullut. Ei toisellakaan kierroksella. Nyt siitä tuli essu, jota meinaan kyllä käyttää tunikatyyppisesti ja ihan muulloin kuin leipoessa. Kaava on SK:n jostakin numerosta. 


Sinooperin metallinhohtoväriä töpöttelin kalvosabluunan avulla helmaan ja tuli aika... kiva? Hölmö? En ole vielä päättänyt. Kokeilin muuten eka kertaa sprayliimaa kalvon kiinnitykseen ja toimi loistavasti. Sormet liimautuivat tosin yhteen samoin kuin opiskeluaikana. Suihkuttelin ohuen kerroksen (ULKONA!!) kalvolle ja annoin kuivua n. minuutin ajan. Tarttui sopivasti ja irtosi helposti. Kontaktimuovi olisi tosin ajanut saman asian. 


Essuvaikutelman vähentämiseksi jätin nauhat pois ja surautin napinlävet. Elämää on ihanaa toimivan automatiikan kanssa, voih. Niin monta vuotta meni nappeja väistellen. 



Eteen vielä D-renkaat. Ei lempparivaate, mutta valmis. Parempi valmis kaapissa kuin UFO (UnFinished Object) mytyssä. 


maanantai 22. huhtikuuta 2013

Puikkorulla, ruikkopulla

Puikkokotelo kuuluu jokanaisen vakiovarusteisiin. Kauan siitä haaveilin ja tänään toteutin. Ikean kankaan sain joululahjaksi. Sitä oli liikaa pikkujuttuun ja liian vähän isompaan, mutta tähän oli juuri sopivasti. Vinonauha Katriinan kirppikseltä ja ohje täältä.

Samalla tuli inventoitua puikot. Miksi jotain sukkapuikkokokoa on 15 kpl ja toista ei taas yhtään? Minen ymmärrä. Aika monia on tuplat, koska bambuiset on vaan niin paljon paremmat kuin metalliset.






Joskus muinoin tein anopille peurakuvioisen kotelon. Ohje oli Stitch 'N Bitch -kirjassa. Eurokangas jäi yli mukelon verhoista ja printtisabluunan nappasin Ottobren sivuilta. Tässä on parempi tuo yläläppä, koska se jää rullatessa hyvin alas. Tuotekehityksen paikka siis mahdolliseen kolmanteen versioon.



Sivutuotteena surahti taas tuttinauha ja neuvolakortin kannet.



PS. Sananmuunnokset on aina yhtä hitti kotiväen keskuudessa. Tiedän, että taannun yhä enemmän ja enemmän.

PS2. Aiemmin säilytin puikkojani näin viehättävästi. Kuminauhoilla puikot yhteen ja kylkiäispenaaliin. Iiihanaa.


maanantai 24. joulukuuta 2012

Jouluksi kotiin (tai ainakin uudeksivuodeksi)

Joulupakettiin meni VR:n miehelle hihaton paita (ostin kaupasta valmiina), johon painoin esikoisen kanssa junaprintin. Ihmeellisen röpelöiseksi meni reuna, koska trikoo jousti. Höh. Josko tuo aluspaitana silti menisi. Ja eikö niin, että ajatus on tärkein?