keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Tähtivillaa

Kankaiden yönä päädyin ostamaan Jyväskylän kangaskaupan tähtimerinovillaa, kun kerran oli tarjouksessa. Lähes säästin rahaa!

1,6 metrin palasta tein ensin itselleni tooosi korkeakauluksisen paidan kalsarikäyttöön. Kaava on Joka tyypin kaavakirjasta se peruspaita. Lisäksi leikkasin kaulukseksi suoran kaistaleen, jonka reunoihin lykkäsin vetskarin.




Vielä jäi suorakaide. Siitäpä syntyi tuubihuivi, jonka poikani kerrankin huoli. Taidetaan käyttää molemmat reissuillamme.



Lopputilkuista tein fleecevuoriset lapaset. Ohje on Mallikelpoiselta ostettu aikoinaan. Aiemmin valmistuneita samanlaisia on täällä.


Huovutetut kiekuralapaset

Otetaan se sama ohje, jonka olen hyväksi havainnut. Kokeillaan Novitan uutta Joki-lankaa. Todetaan sen käyttäytyvän samoin kuin Huopanen. Kirjaillaan koukeroita ja sujautetaan käsiin.




Kiekuraisia edeltävien lapasten kanssa kävi näin: Testataan isommilla silmukkamäärillä ja todetaan liian suuriksi. Nakataan vielä 40 asteen kirjopesuun. Laitetaan lahjapakettiin ja toivotaan parasta.



Vanha tuttu Puro-lanka on ennen ollut satavarma. Nyt ehkä oli liikaa muuta pyykkiä koneessa tai tähdet väärässä asennossa, mutta huopui ensin huonosti. Toisen kolmekymppispesun jälkeen oli jo ihan hyvät.


Toistoa toiston perään: kaikissa ohjeena tämä.

Arkiompeluita

Tai eihän tämä mitään ompelua ole. Kerronpa vain niksini Kuomien merkitsemiseen. KAM-neppi pihdeillä kiinni ja valmista tuli. Nimi toki on vielä sisäpuolella, mutta kuka niitä ehtii katsella koulun eteisessä??


Sama tyyppi pyysi tästä kankaasta pipon. Sovitti ja totesi jotenkin ärsyttäväksi. Ehkä koki myös ompelijana toimineen äitinsä samanlaiseksi. Laitoinpa pipon omaan kaappiin. Ei ärsytä yhtään. (Yllättävästi pystysuuntaan joustava college: JKL:n kangaskauppa)


Saman puodin tilkuista tein vielä Erkille tyynyn. On kuulemma nukkunut nyt paremmin.