Täydellisen takkikaavan metsästys: Marimekko-versio

Nytkö se on löytynyt? Se juuri minulle sopiva takkikaava? Lähellä ollaan.

Pilkoin haalistuneen henkkamaukkatakin palasiksi ja piirsin kaavat. Muistin jopa merkitä hakkeja, saumanvaroja sun muita merkityksettömiä detaljeja silpomisvaiheessa. Vanhakin koira oppii. Kokoamisohje on peräisin Tosimummolta. Tosin nykyään se löytyy jo omasta päästäkin. 

Sain ystävältäni tahraisen Marimekon valkoisen Bottna-pöytäliinan, jonka pesin Vanishilla ja kuivatin auringossa. Suurimmat läntit lähtivät, mutta osa jäi. Takiksi se huuteli haluavansa läikistä huolimatta. No, ostin Dylonin intensive violettia pesukoneväriä paketin ja tuommoinen siitä tuli. Osa tahroista tuli enemmän näkyviin, mutta sain väisteltyä pahimpia leikkuuvaiheessa.

Musta vuoritikki olisi ollut hienompi, mutta jos kaapissa on jo valmiiksi pari metriä paksua vastaavaa, ei luonto anna periksi ostaa uutta. Ikean pallopuuvilla sai vaalean vuorin ja mustavioletin päällikankaan yhdistymään edes jollain tavalla. Välttää minulle. 

Tasku lörpöttää. Tukikangas olisi varmaan ollut poikaa taustapuolelle. Laitetaan seuraavaan. Sisäpuolelle tein povitaskun puhelinta varten, koska eihän tuohon palluraan mahdu mitään. 

Jälleen kerran annan todisteen huimista photoshoppaustaidoistani. Taidan olla kuitenkin taitavampi kangasshoppauksissa. Vielä tosin täytyy kehittyä vetoketjuostajana, että olisi tarpeeksi pitkiä kaapissa... 

"Pese ja kuole" -mekko

Otetaan iso kasa rumaa siniharmaata laikullista jämätrikoota. Leikataan siitä tissiksen kaavalla pitkähihainen klenninki. Halkaistaan hihat ja pujotetaan kuminauha hihansuihin. Ommellaan saumat mustalla langalla ja käytetään mustaa resoria.

Lykätään pesukoneeseen Dylonin Wash & Dye -jauheen ja muutaman pitsiliinan kanssa. Odotetaan lopputulosta epäluuloisen toiveikkaana. Yllätytään suunnilleen iloisesti. Pidellään nenästä kiinni mekkoa käytettäessä ja yskitään jauhekatkuja yhä kurkusta pois. Muistetaan pestä erillään (niin varmaan juu).

Kuvissa kangas näyttää kovin haalean harmaalta, mutta kyllä siitä suunnilleen mustaa tuli. Toivottavasti kestää käytössäkin eikä haalistu. Jos niin kuitenkin tekee, taidan ratkoa pitsit irti ja tehdä ihan oikeasta, uudesta, mustasta ja laadukkaasta trikoosta samanlaisen. Halkihihoista en ole ihan varma, mutta kattellaan. 

Tonttukeijuille 95 % alennusta

Ostin Katriinan Kirppikseltä viime perjantaina jänskän, muttei ihan omannäköisen velourhupparin. Luonnonvalkoinen *pthyi*, vähän kallis (6 euroa). Oli kuitenkin hyväkuntoinen ja persoonallinen, joten muuttakoon meille. Sovitin mustapunaisen sienitissiksen päälle ja sehän sopi mainiosti.

Väriä se kaipasi. Punaista Ditorin pesukoneväriä oli kaapissa ja toisen nappasin kaupasta. Kone näytti jo vampyyrien iskun kohteelta, mutta puhdistui onneksi. Melkein hyvä punainen tuli, vaikka ihan vähän liian tomaattinen. Tummempi saisi olla. 

Liian söpöt kukkanapit vaihdoin mustiin perinteisiin jo sitä silmällä pitäen, että takki päätynee vielä mustaan väriliemeen. Violetti olisi hieno, mutta sitä ei ole valmiina kaupan hyllyllä, enkä jaksa säätää itse.

Miinuspuoli on se, että väri vaatii 90 asteen pesun ja vaate tykkäilee enemmän 30 asteesta. Meni siis vähän koppuraksi tuo nukkapinta, mutta oletan ja toivon pehmiävän vielä käytössä. 

Kädentiesaumat valuivat tällaisella kaljapullohartiaisella liian alas. Niihin venytin olkasaumoihin framilonia ja se kohensi tilannetta. Taskunsuu lörpötti, joten laitoin kuminauhan. 

Pakko oli vielä googlettaa niskassa lukenut nimi: Tina Wodstrup. Oho. OHHOH. Ehkä olisin kohdellut kauniimmin, jos olisin googlettanut ensin... ;) Tämä on kirppiselämää parhaimmillaan, sanon minä.