perjantai 16. marraskuuta 2012

Pieni kasa, puhdas mieli.

Korjausompelu on asia, jota lykkää aina huomiseen ja vielä ylihuomiseenkin. Sitten jonain iltana kun rohkeasti ottaa kasan päällimmäisen käsittelyyn, huomaakin nauttivansa puhdistavasta tunteesta pinon madaltuessa. Saa jotain aikaan. Jotain hyödyllistä. Jotain sellaista, jota vain kunnolliset ihmiset tekevät. Korjausompelu ei ole hulttioiden hommaa. Aivot narikkaan ja kone surraamaan siis.

Kaverinkin vaatekaapissa oli käynyt repsahdusilmiö. Moni hyvä vaate voi jäädä pitkäksikin aikaa odottamaan uutta helmakäännettä ja reiän paikkaamista. Minä olen repsahdusten pahin vihollinen!

Kirppishousut isommalle. Polvessa oli reikiä, mutta nyt siinä on viidakkokuosinen tasku. Applikoin rumasti myös apinan pään takataskuun. Mikähän siinä onkin, että oman väen kamppeet ei ole niin justiinsa. Kyllä muille tekee sisäsiistiä jälkeä. Mutta mitä tapahtui pienelle pojalleni? Nuo pöksyt on 152 cm (muka).



Pipon olin tehnyt aiemmin turkoosista velourista. Yksi sauma puuttui, mutta eipä puutu enää. Valmiiksisaattaminen on ihanaa! Koko on pienenpieni, uudenuudelle ihmiselle. Sopii noin 40-43 cm nuppiin. Saapi ostaa pois.


Onko yhtään kirppisvaatetta, jota en jollain tavalla korjaa tai kohenna? Eipä varmaan. Revenneen napinläven paikalle laitoin vinonauhaa ja uuden nepin. Tuli kuin uusi. Tai siis kuin käytetty.


Asiasta aidanseipääseen: miksei jouluvalopaketin päällä lue selvällä suomen kielellä, jos lamput hehkuvat sinistä discovaloa? Myytävänä kerran kokeiltu tähtivalosarja.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti