Mustapohjainen sienitrikoo taas Kestovaippakaupasta, kaava SK 2/2010. Siinä oli käytetty joustamatonta pellavaa, mutta toimi tuo malli ihan hyvin trikoollakin. Leikkasin ilman saumanvaroja, niin tuli just sopiva. Selkään tein lisäksi n. 4 cm vastalaskoksen niskasta vyötärölle asti, koska sinne meinasi jäädä liikaa tavaraa. Helmakaitaletta kavensin kymmenisen senttiä ympäryksestä, mikä antoi keveyttä alaosaan. Lankoja en joutanut vaihtamaan joka välissä, mutta ei ne ulospäin näy. Elämää nähneitä retronappeja ompelin lopuksi kaulukseen. Sitten vaan reppu selkään ja kouluun!
Näköjään 2009 ja 2010 on ollut paljon hyviä malleja Käsityölehdessä, mutta sitten lopahti. Niin myös vuosia kestänyt tilaukseni. Kovasti pommittavat, mutta pysyn tiukkana ainakin toistaiseksi. Keksiköön jotain uutta, ni.
Loppuiltapuhteena väkersin vielä maatuskapussukkalaukun. Kuinka kauniita voivatkaan värit olla? Silmä lepää ja mieli kirkastuu. Silitysrautaakin käytin, muttei siltä näytä.
Ihania nämä kaikki ompelukset :) Onko siulla vielä maatuskakangasta (tai jotain saman tyylistä)? Voisin tilata kantohihnallisen pussin Lumia 920-puhelimelle, jos ennätät tekemään. Se voisi olla samalla mallilla kuin kuvan maatuskapussukkakin. Puhelimen mitat on 70,8mmx130,3mm ja paksuus 10,7mm. (Katoin Nokian sivuilta, ihan noin tarkkaan mittaamiseen en ite kykenisi). Laita vaikka facessa viestiä, jos kerkeät pussin tekemään. T. Jaana Mikkonen (se Savonlinnan versio)
VastaaPoistaMinäpä laitan viestiä ja teen!
Poista