keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Täydellisen sopiva takki!!!

Kolmas kerta toden sanoo. Olen tehnyt aiemmin itselleni kaksi takkia ja kovassa käytössä nekin ovat olleet. Nyt tuli kuitenkin ihan parhaiten istuva ja sopiva. Jee!


Kaava on omasta takista, kuten tässä talviversiossakin. Nyt leikkelin ihan vähän reilut saumanvarat, mutten niin paljoa kuin tikkivuoren kanssa. Mustavalkoisen Revviva-kankaan nappasin minuutin harkinta-ajalla Ikeasta. Keltaisen vuorikankaan ostin vuosia sitten kirpparilta ja vielä jäi mooonta metriä. Hupussa on vanhoista ompeluksista jäänyttä Ikea-pallokangasta. Koko takin hinnaksi tuli noin 20 euroa. Ei paha.

Takakappaleelle en tehnyt keskitakasaumaa vaan muotolaskoksen. Kuviolliseen kankaaseen jää ikäviä katkoja leikkaussaumojen takia. Pitäisi vielä löytää isoista kappaleista tehty kaava, joka sopisi paremmin näin kuviolliseen kankaaseen.


Hihansuut huolittelin ja samalla vähän pussitin resorilla.


Huppu.

 

Eka kertaa eläissäni jätin vuorikankaan helmasta irti. Keltainen lurusatiini ei millään asettunut tasamittaiseksi, joten tein oman käänteen siihenkin. Ärsyttävää oli kyllä ommella tuo valuva liukas lurulörökangas, grrr. Saumurin teräkin kaipaa taas näemmä huoltoa.


Taskut tein vapaalla kädellä sivusaumoihin. Sisäkankaina on palloa ja keltaista puuvillaa.

 


Sitten vielä se perinteinen piiskakooste. Keltainen vuorikangas paistaa vähän läpi yllättävän ohuesta päällikankaasta. Leikkaussaumojen kohdistaminen olisi saanut mätsätä paremmin. Vetskari onnistui täydellisesti, hyvä minä! Tällä kaavalla teen vielä monta takkia ja nyt taas osaan paremmin.


Muita aiemmin valmistuneita takkeja löytyy takit-tunnistetta klikkaamalla oikeasta reunasta.

3 kommenttia:

  1. Hieno on takki!
    Onko tämä vähän samanlainen kuin se Ottobren naisten takki kevään nrossa?
    Itsellä tarkoitus tehdä ohuehkosta villakankaasta vastaavanlainen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpäs tiedä, kun en ole etsinnöistä huolimatta vielä saanut tuota lehteä käsiini. Kovin samanlaiselta kyllä vaikuttaa. Pitää vertailla kaavoja, kunhan sen joskus löydän. Niin ja kiitos kehuista! 😉

      Poista