Syksy on kätevästi ennen joulua. Silloin ei jaksa neuloa mitään vaativaa tai isoa, joten sukat ovat juuri sopivat tuohon mielenlaatuun ja täyttävät samalla lahjasäkkiä.
Mieskokoiset Karoteenit seiskaveikasta, ihan ohjeen mukaan.
Ommellenkin saa nopeasti sukat surautettua. Kaava on jostain paikasta, jonka linkin lisään myöhemmin jos löydän.
Sitten lisää perussettiä. 44 silmukkaa, kolmepuoli puikot, seiskaveikka. Sininen pomppaa esiin eriparisempana kuin luulin, mutta ei se ole niin justiinsa.
Samat lukemat kuin ylemmissä.
No seuraavaksi tulee jotain yllättävää!! Opettelin tekemään magic loopilla sukat!! Rasti seinään!! Oli kivaa, innostavaa ja helppoa. Aloitin varresta ja olin iloinen saadessani molemmat sukat kerralla valmiiksi. Aikaa meni varmaan enemmän kuin erikseen tehtyinä, mutta yksivärisinä ja kokeneempana olisi sukkelampaa.
Ja vielä toinenkin uusi tuttavuus: neuloin raidalliset neliöt 38 silmukalla, nelosen puikoilla seiskaveikasta ja ompelin pohjat sekä kantapäästä 10 cm kiinni. Oli tähän joku ohjekin, mutta hukkasin. Ja eipä sitä mihinkään tarvitse.
Sitten vielä viimeiset tällä erää. Peruspalmikko, 45 silmukkaa, seiskaveikka, kolmepuoloset puikot. Jokohan näillä päästäisiin tammikuuhun?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti