keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Koivunlehtisukat

Vilukissakaveri sai synttärilahjaksi ohuet villasukat. Pitsikuvion nappasin Modasta 04/2012 ja muuten on ihan perussukka: Drops Fabel 50 silmukkaa 2,5 mm puikoilla.


tiistai 30. kesäkuuta 2015

Örkkinen tilkkufarkkutakki

Naapurin mainio mukelo sai uuden kauppatakin. Vai voiko vaatetta sanoa uudeksi, jos se on kasattu kolmista vanhoista farkuista? Kahdetkin olisi riittänyt, jos ompelijatar ei olisi tehnyt kahta vasemmanpuolen etukappaletta ensin... Pelkule, sanoisi Puluboi. (Siinä vasta mainio kirjasarja lapsille ja vanhemmille, toim. huom.)

Kaava on ikivanha tuttu Against the wind (OB 1/2013), koko 116 cm vähän reilummilla saumanvaroilla. Ilman vuorta taitaa olla melkein 120 cm.



Hihat tein pillifarkkujen lahkeista. Vetoketjut olivat valmiina. 



Huppuun livahti pieni salatasku. Kannattanee kurkkia tänne ennen pesua, mikäli mukeloa yhtään tunnen... Saattaa olla vaikka kastematoja jemmassa. 



Lakanamekko

Viime kesän kolttu puristi. Ei luulisi, että sataan kertaan pesty lakana kutistuisi kaapissa... Samalla systeemillä mentiin nytkin, mutta vähän isompana. Lakanakangas on kyllä ihanan viileää ja pehmeää, ah.


Pöllömekko



Viime kesänä tein Peilisali-kaavalla paidan. Nyt jätin kaarrokekavennukset minimiin ja ompelin mekon pidentämällä helmaa sen verran kuin pöllökangasta riittti. Yöpaidalta tuo kyllä enemmän näyttää, mutta onko sen niin väliä?

Kovin leveäkin on. No, josko ensi kesänä taas paitana... Äh, ei ollut Strömsö-päivä tämä.

Kankaat ovat Eurokankaan mylläyslaarista männävuosilta.

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Juhannuksena hallanvaara


Edellinen Baktus-huivi jäi polttelemaan. Sama idea, kirkkaammat värit omaan käyttöön, lankojakin jäi... Paitsi että loppuivat puolivälissä kesken. Onneksi oman kylän naisten kaapeista löytyi lisää. Kiitos heille!



Orelmalla mennään

Kaavojen piirtäminen ja leikkaaminen on tämän harrastuksen tympein osuus. Siksi käytänkin samoja kaavoja kyllästymiseen asti. Mekkotehtaan Orelma (110/116 cm) heittäytyi nyt vanhan salsahameeni kimppuun. 
 

Hihansuut ovat rimpsureunaa huolittelemattomana. Katsotaan, kuinka rispaantuvat pesussa. Vyötäröltä lähti naru pääntielle rusetiksi. Äidin roska on tyttären hellemekko.


PS. Muut tänä keväänä valmistuneet Orelmat täällä. Samat kavennukset ja hihan madallukset tein tähänkin versioon ja sopivalta vaikuttaa.

Mustavalkopipoja


 


Paras leggarikaava

Ropina (OB 6/2012) on tosi hyvä leggingsien peruskaava. Kokoja on sopivasti leikki-ikäiselle ja variaatioita saa kangasta vaihtamalla. 110 cm kaavaa pidensin vähän, jotta Kimperin Pupulove-neuloksesta tehdyt pökät mahtuvat vielä ensi talven.


Helppoa kuin heinänteko. Paitsi etten osaa tehdä heinää. Lahkeiden sisäsaumat ja haarasauma. Sopivan mittainen kuminauha renkaaksi ja vähän kumpparia leveämpi käänne. Lahkeiden käänne. Valmis!