tiistai 9. helmikuuta 2016

Kokkipuuhia

Ruuanlaitto ja leipominen ovat kotoilua, eivät kotitöitä. Kotoilu on harrastus. Lasten kanssa voi harrastaa kotoilua eikä jokapäiväinen keittiöarki ole pahasta.

Psyykkaan itseäni tähän ajatusmalliin. Pakkopullasta kohti vapauden tunnetta.

Tehtiin aika hyviä sämpylöitä. Pakastimesta löytyi myskikurpitsasosetta purkillinen, jäänne risotosta. Ihme lierua oli, mutta leipätaikinaan teki hauskan värin ja hyvän maun.


Tokaluokkalainen on innostunut kovasti keittiöpuuhista. Huraa! Eräänä iltana syntyi suomalaisen perinneruoan mukaelma: kinkku-ananas-aurajuusto-pannari. Pellillinen hävisi suitsait. Kuulemma isoveljen kokkailut maistuu paremmalta kuin äidin. Kiitti.


Tekstit alkavat näemmä muuttua kässäilystä kotoiluksi. Muuttukoon. Loisteputkivalotetut ruokakuvat vaan ovat niin sysirumia, että niitä ei kukaan halua nähdä.

Minipyykkipussi

Ihan kuin olisin joskus eläissäni jotain tehnyt, mutta nyt ei tunnu siltä. Missä on kaikki aika, energia ja tekemisen palo? Odottamassa uutta tulemistaan. Olen tietoisesti koittanut harrastaa asioita, jotka vähentävät selkäjumia. Ompelu ja neulominen eivät valitettavasti kuulu siihen sakkiin.

Käynti ihanan ystävän kauniissa maalaisromanttisessa kodissa sai sentään aikaan ihan pienen ompelukipinän. Pakko saada jotain pitsiä ja seesteistä omaan kotiin!


Kestovanulaput meinasivat jo päätyä tuhon tielle ruman pesupussinsa kera, mutta nyt nekin saivat uuden elämän. Tuonne vaan törkkään käytetyt ja sitten koko pussukka pyykkikoneeseen. Hyvin pysyy kiinni ja helppo on käyttää, koska sisällä on kuminauha:


Joskus ihan pienestä kauniista asiasta saa paljon iloa arkeensa. Ja arkihan on tunnetusti ihmiselon parasta aikaa.

lauantai 26. joulukuuta 2015

Joulun lämpöisiä paketteja




 *****


*****


*****



*****

Nyt ei jaksa kirjoittaa. Syke laskee, hymyily on helppoa, sohva kutsuu. Joululoma.

perjantai 11. joulukuuta 2015

Sukkendaalit

7 veljestä, 3 ja puolikkaat puikot, 48 s varressa ja lörpötyksen takia 44 s jalkaterässä. Joka kolmas kerros oikein, muuten nurjaa ja silmukannostoja.

Ei mulla muuta. Lahjaksi menivät.



Vähän vajaa. Hitsi.

- Voi hitsi.
- Mitä?
- Voi hitsin hitsi.
- No mitä?
- Eikäkö nythän mä vasta hokasin, että tää lanka loppuu kesken.


Jos jollain olisi Woolia, väri 547, niin hirveen kiva.

tiistai 8. joulukuuta 2015

Täältä pesee Burdaa!

Kaikkea pitää kokeilla, paitsi tanhua. No sekin kyllä tuli jo testattua naapurin pihamaalla.

Menköön siis kaupallinen tiedote eka kerran ikinä. Aika hyvä tarjous on, joten kannattaa tarttua!

***
Joululahjavinkki! Tilaa itsellesi tai ystävällesi lahjaksi suomenkielinen Burda-lehti 3 nroa hintaan 16,50 €. Tilaus alkaa tammikuun numerosta, joka ilmestyy 14.1. Tilauksen voi peruuttaa milloin tahansa 3 numeron jälkeen. Yhteystiedot ja tilaukset osoitteeseen marianne.koskimies@burdastyle.fi.

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Tähtivillaa

Kankaiden yönä päädyin ostamaan Jyväskylän kangaskaupan tähtimerinovillaa, kun kerran oli tarjouksessa. Lähes säästin rahaa!

1,6 metrin palasta tein ensin itselleni tooosi korkeakauluksisen paidan kalsarikäyttöön. Kaava on Joka tyypin kaavakirjasta se peruspaita. Lisäksi leikkasin kaulukseksi suoran kaistaleen, jonka reunoihin lykkäsin vetskarin.




Vielä jäi suorakaide. Siitäpä syntyi tuubihuivi, jonka poikani kerrankin huoli. Taidetaan käyttää molemmat reissuillamme.



Lopputilkuista tein fleecevuoriset lapaset. Ohje on Mallikelpoiselta ostettu aikoinaan. Aiemmin valmistuneita samanlaisia on täällä.


Huovutetut kiekuralapaset

Otetaan se sama ohje, jonka olen hyväksi havainnut. Kokeillaan Novitan uutta Joki-lankaa. Todetaan sen käyttäytyvän samoin kuin Huopanen. Kirjaillaan koukeroita ja sujautetaan käsiin.




Kiekuraisia edeltävien lapasten kanssa kävi näin: Testataan isommilla silmukkamäärillä ja todetaan liian suuriksi. Nakataan vielä 40 asteen kirjopesuun. Laitetaan lahjapakettiin ja toivotaan parasta.



Vanha tuttu Puro-lanka on ennen ollut satavarma. Nyt ehkä oli liikaa muuta pyykkiä koneessa tai tähdet väärässä asennossa, mutta huopui ensin huonosti. Toisen kolmekymppispesun jälkeen oli jo ihan hyvät.


Toistoa toiston perään: kaikissa ohjeena tämä.