maanantai 2. maaliskuuta 2015

Pyjamahousuja joka lähtöön

- tai lähinnä niihin hetkiin, jolloin ei tarvitse lähteä. Suuri Käsityö 11-12/2012 oli lehti, josta nappasin kaavat.

Kirppislöytöpussilakana ja -pöytäliina muuntuivat omiksi pyjamahousuiksini. Miesten koko 50 sopii aika hyvin tähän 40/42-takalistoon. Lisäsin pituutta vielä muutamia senttejä ja tein pussit lahkeisiin. Kuinka ihanaa onkaan päällä pehmeäksi kulunut ja viileä puuvilla!

Kaavamuokkaus: Keskeltä edestä madalsin 6 cm, muualta 1-2 cm. Kavensin hitusen sivuista ylhäältä.



Jyskin halpispuuvillasta surautin 164 cm kaavalla hyvät housut 148 cm pitkälle jätkälle. Lisäsin vielä kaavaan pituutta 14 cm ja tein pussilahkeet tosi pitkän käyttöiän varmistamiseksi.



Kesäkäyttöön lyhyt malli sydänhousujen kaavalla ilman vyötärökavennuksia. 



Vielä yhdet Saimit (OB 1/09) pienimmälle. Käytin 122 cm kaavaa ja tyyppi on n. 105 cm pitkä. Joustavan kankaan kaava toimii hyvin joustamattomallakin kankaalla, kunhan koko on riittävän iso. Ohut, viileä ja laskeutuva puuvilla tuntuu ihanalta vesirokon ruvettamalla iholla.


Nukenvaatteita taas

Erkki kaipasi villatakkia. Raaskin vihdoin käyttää lempilankaani ja virkkasin summamutikassa sovitellen. 

Sairaspäivien määrää voi mitata sillä, kuinka paljon valmistuu nukenvaatteita. Jotain puuhaa pitää olla hoivaamiseen oheen.


Muumikangas löytyi kangaskaapin siivouksessa. Surautin siitä kahden hengen makuupussin, joka pääsi heti kovaan käyttöön.

Ekaluokkalaisen eka tasovirkkuu päätyi nukkekotiin peitoksi.


tiistai 17. helmikuuta 2015

Pitsilapaset, osa 2

Ykkösosa ilmestyi jouluna. Nyt tein sentin leveämmät ja vähän värikkäämmät, muuten samat tarinat.



torstai 5. helmikuuta 2015

Raitoja baktuksen mitalta

Männävuosina joka puolella neulottiin baktuksia. Hidas hämäläinen myöhästyy ilmiöistä ja trendeistä kerta kerran jälkeen. Nyt Novitan Polku-lankojen jämät huutelivat pääsyä puikoille ja tässä on tulos.

Räsymatto?


Ei sentään. Huiviksi meinasin tärkeälle ihmiselle.

4,5 mm puikoilla pinnasta tuli ilmava.  Lisäsin/kavensin joka neljäs kerros yhden silmukan. Nykyisessä elämässä on mukavaa harrastaa aivotonta meditaationeulontaa.

 

 

lauantai 31. tammikuuta 2015

Huonosti huovutetut lapaset

Oho. Tein huovutetut lapaset omalla superohjeellani. Muuten tuli vallan hyvät, mutta vihreä lanka olikin Polarista eikä Huopasta. OHO. Vyöte oli piilossa kerän sisällä enkä luottanut näppituntumaani.


Ihmeellistä, kuinka paljon vähemmän keinokuitulanka huopuu kuin 100 % villa. Ajatella!!!

Pitsituubihuiveja

Jälleen sain tuomisia toimistooni. Verhokankaan palasia, ruttupuuvillaa, vaikka mitä. Huiveja syntyi tähän malliin: 




Kaikissa on tämä sama ajatus. Hörhelöä niin pitkälti ja leveälti kuin riittää ja loput trikoota. Kaksi lenkkiä kaulaan ja valmista tuli.

 
 
Puuvillasta tuli toive metrin korkeudelta, että mekko pitäisi saada. Käytin jälleen kerran singoallakaavaa, mutta nyt en kaventanut. 92 cm leveys siis on hyvä 104 cm tytölle ja pituutta vaan pannaan reippaasti lisää.
 

Pitsipyörylöitä

Tein työkaverilleni tämän...



... kiitoksena näistä.


Onni on olla osana hyvää porukkaa. Pätee pitseihin ja työpaikkaan.

Omenan putoamismatka

Yllätyin iloisesti, kun kuulin ekaluokkalaisten ompelevan koulussa koneella fleecepipot. Uskon sen olevan suorempi reitti käsityöinnostukseen kuin käsin nykertäminen. Kenelläpä ei menisi hermo, jos viikkokausia piiperretään yhtä neulatyynyä. Kaasu pohjaan ja valmista tulee!

Kotonakin aloitettiin sama projekti. Tosin iltasella ei voimia riittänyt pojalla enää ompeluun, joten anna-kun-minä sain tehdä itse. Kankaan ja mallin valinnan hoiti tyyppi kyllä itse ja tupsun värkkäsi jämälangoista.



Aika usein kuuluu ompelukoneen surinaa, vaikka itse olen toisaalla. Ei lainkaan huono harrastus.

PS. Kuvaushetkellä testattiin lumen sulamisominaisuuksia. Aika harmaata mössöä jäi. Kannattaako syödä, häh?