keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Kissa-ahmatti

- Äiti, tänään voisin ommella kissa-ahmatin.
- Voi lapseni, sehän vain sopii.

Apua tarvittiin eilistäkin vähemmän. Tunnen itseni hyödyttömäksi.


Ajatus siis sama kuin tässä karhussa.

tiistai 19. helmikuuta 2013

Varokaa, ahmatti tulee!

Uusin inspiraationi lähde on VMSomA KOPPA -blogi. Kuinka voikaan olla ihminen niin taitava, monipuolinen, tuottelias ja visuaalisesti näyttävä. Ah, ah ja ah.

Siellä silmiini osui erään kerran ahmattikukkaro. Tässä 5-vuotiaan lapseni tuotos. Aika hurmaava ahmattikarhu, etten sanoisi. Apuani tarvittiin korvien piirtämisessä, nappien ompelussa ja vähän koneiden parissa. Tässä vauhdissa ei ehditty vaihtaa saumurin lankoja, joten menköön valkoisella.


Suutarin lapsella on kengät, koska hän itse tekee ne. Kuuletteko äidillisen ylpeyden äänensävyssäni? Kuulette oikein. 


perjantai 15. helmikuuta 2013

Voimistelijoiden pukupussit

Siskokset kaipasivat vettähylkiviä ja tarpeeksi lyhyitä pukupusseja voimisteluasuilleen kisoihin. Kuulosti simppeliltä tehtävältä ja sitä se olikin, mutta kangasta vaan oli ihmeen hankalaa löytää. Rumia ulkoilukankaita on näköjään maailma täynnä. Näistäkin tuo turkoosi on vähän kasarihenkinen, mutta parempaa en löytänyt tähän hätään.

Metrivetoketju on Kestovaippakaupasta. Se on kyllä edullista, näppärää ja kevyttä, kunhan vain saa äherrettyä lukot paikalleen. Kaksin onnistui vihdoin, kun olin teipannut vetskarin päät rispaantumisen välttämiseksi. Väittääkö joku vielä, ettei aviomiehistä ole mitään hyötyä??


Valitettavan ruttuisia ovat yhä, mutta silitysraudan pohja tykkäsi liikaa kankaista. Näillä mennään.

torstai 14. helmikuuta 2013

MööKötakki

Retrohiippatakin ja pallohupparin innoittamana ajattelin ilahduttaa muitakin ikuisuusystäviäni ylläripaketeilla. Tämänkin takin tein Against the wind -kaavalla, koko 116 cm, OB 1/2013. Ruskea vakosametti on Katriinan kirppikseltä parilla eurolla napattu ja ihmeellinen palloneulos Eurokankaasta. Jotain tekokuitua tuo on ja siksi ihan hyvä vuoriksi muttei juuri muuksi. Luistaa hyvin pukiessa ja sopii ihanasti sametin ja resorin väreihin. Vetskarinkin väri on just eikä melkein palloihin sopiva. Kaikkea sitä kaapistaan löytää, vaikkei varasto ole jättimäinen.


Hiipan tein taas huppuun ja tällä kertaa olin maltillisempi hiipan pituuden kanssa.



Pyörylä- tai kaaritaskut olisivat passanneet hyvin tyyliin, mutta halusin tehdä toisen MööKön. MööKö on wanna-be-partiolainen. Ei aito, mutta kaukaa katsottaessa mennee täydestä.


Eka versio on oman pojan fleecetakissa viime keväältä. Ihmeen hyvin on kestänyt kivien ja keppien kuljetusta sekä pesua. MööKön ohje löytyy Ruttunutulta.


Samainen keppimies ompeli tänään eka kertaa ihan itse saumurilla. Teki ylpeänä silkkisolmion. Näppärä on tuo hakaneulakiinnitys ja sopii jopa urheilukalsareiden kanssa. Eri tyylien miksaaminen on niiiin pinnalla. Mukelon kommentit siskolleen: "Minäpä osaan ommella tosi hyvin, sinä et vielä yhtään. Tykkään ompelemisesta ihan kamalan paljon!" Äitinsä poika, voih.


PS. Herkuton helmikuu ei toimi. Pari kässäkerhoa kaakkuineen, ruuneperit, laskiaispullat, ristiäiskahvittelut, ...  Ja jottei turvotus laskisi, saa tankkaaja ABC:ltä Milkan popcornsuklaata. Eipä ole pahaa.

maanantai 11. helmikuuta 2013

Hullopappari, pallohuppari

Funny Fox on kaava (OB 4/2012) ja koko 110 cm. Pallokuosinen collegeneulos on euron löytö Katriinan kirppikseltä. Hupun vuoriksi riitti nippanappa vanhan t-paidan jämät. Samaa punaista käytin myös tähtipipon vuorena. Sattui osumaan jemmaresorin väri aika nappiin. Hyvä hyvä.

Vetoketju on Karnaluksista. Kannattaa hamstrata, että voi sitten äkki-innostuksen tullen tehdä heti vaatteet valmiiksi eikä tarvitse lähteä etsimään kaupoista tarvikkeita. Koko hupparin hinnaksi tuli noin 3 euroa. Tyyris on ompeluharrastus, etten sanoisi.


Muuten oli ihan hyvänoloinen kaava, mutta älytessäni ajoissa olisin tehnyt taskut eri päin. Nyt siis kaari ja taskupussi on miehustan päällä, mikä aiheuttaa sotkua kuosissa. Taskunsuukaaren kun voisi tehdä myös etukappaleiden sivusaumaan, jolloin taskupussi tulisi miehustan alle.

Vielä pitää treenata vetoketjun yläosan ja hupun yhtymäkohtaa. Vähän tursottaa, mutta olkoon.

***
Pakko ihailla "ääneen" muiden taituruutta. Tänään ottaa sydämestä Omakopan hippimekko ja -laukut. Ah ja voih, mitä värejä.
***

Lisäys 15.2.2013: Tein vielä pipon tälle hupparille seuralaiseksi. Kuvassa näkyy takasauma, koska edestä näyttää vaan palloiselta.


sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Haruni, armaani


Tadaa! Tämä on Haruni-huivi. Tein sen jo marraskuussa hyvälle ystävälleni helmikuiseksi 40-vuotislahjaksi. Ohje on Ravelryssa, ei maksa mitään. Langaksi valikoitui pitkällisen harkinnan jälkeen Regia Hand-Dye Effect Poppelista. Toivottavasti väri miellyttää käyttäjänkin silmää (liukuvärjätty punainen, 08852). Muistiin itsellekin, että huivin saa pestä hellävaraisesti 40 asteessa. Ettäs tiedän. Käytin 4,5 mm pyöröpuikkoa, jossa oli vähän liian lyhyt kaapeli. Aika paljon on silmukoita loppuvaiheessa.

Tosi kiva oli neuloa, ei liian vaikea eikä liian helppo. Kuvion oppii nopeasti ja vaihtelua on silti sopivasti. Tein ehkä kaksi pientä virhettä koko huivin aikana, ohhhhoh! Jokainen voi kehittyä - jopa minä tarkkuudessa. 

Ennen pingotusta näytti kovin pieneltä, mutta suureni edes suunnilleen sopivaksi. Inhoan ohjeissa sitä, että "jos haluat suuremman huivin, toista tätä mallikertaa vielä useamman kerran". Mistäs minä tiedän, vaikka tulisi jo ilman suurentamista puolijoukkueteltta?? No, tällä kertaa ei tullut. Sinänsä kivakin, että huivin kuvio näkyy kunnolla, kun ei mene ruttuun kaulassa/harteilla.

Pitsihuivin pingotus on tilaavievää ja luonteelleni sopimattoman pikkutarkkaa, mutta tämän takia se täytyy tehdä.




Missä ihmeessä pingotus olisi helpompaa? En keksi. Vieraspatjaakaan ei ole, paitsi ilmatäytteinen. Ei taida tykätä nuppineuloista se. Muiden pingottamana on paljon hienompia huiviversioita netissä. Äh, minen vaan pysty niin pikkutarkkaan puuhaan. 



Neuloessa en pingottanut yhtään. Olin ihan coolina vaan. Niin oli huivikin coolina, kun lumihangella köllötti. Liekö orava kulkenut vierestä.



lauantai 9. helmikuuta 2013

Hummani hei

Kestovaippakaupan kiva sininen heppatrikoo päätyi liivimekoksi. Kaava on jotain tissiksen ja hupputunikan ja Bohemianin väliltä. Koko: suunnilleen minä, vaikkei minulle tulekaan.

Taskut uppoavat miltei näkymättömiin kuosin sekaan. Ehkä tykkään enemmän siitä heppatrikoosta, jossa on myös isoja hevoja, mutta on tämäkin aika hauska.


perjantai 8. helmikuuta 2013

Niittykukkia poimin vain sulle


Kesämekkonen

Ainesosat: 
- yksi pehmeäksinukuttu kukkakuosinen lakana (jälleen Maatuska-Maijalta)
- yksi sysiruma isoruutuinen tuolinpehmusteen päällinen, jossa pieniruutuiset nauhat (uusia, 2 kpl eurolla Hämeenlinnasta Kantolan Suurkirppikseltä)
- muutama nappi ja pätkä kapeaa vinonauhaa Katriinan kirppikseltä

Täyte: 
- yksi 128 cm tyttölapsi. Tai saa poikakin käyttää, jos mekottaa. Käyttäjä on jo harkinnassa... 
- kaava sama kuin tässä ja tässä silkkimekossa (SK 11-12/2010)

Työvaiheet: 
- Leikataan takakappaleen yläosa tyynyliinasta niin, että vetoketju tulee keskellä. Jee, tympein työvaihe jää pois! Vetoketjut ovat joskus yllättävän viheliäisiä.
- Tehdään lakanasta helma. Kavennetaan kaavaa aika lailla, ettei lopputuloksena ole puolijoukkueteltta. Rutistellaan sopivista kohdista niin, että täsmää yläosan kanssa.
- Kantataan vinonauhalla repsoreunat.

Kuorrute:
- Ommellaan pari nauhaa yhteen vyöksi ja koristellaan napeilla. Tehdään ohuesta puuvillalangasta tms. hennot vyönlenkit mekon sivusaumoihin. 
- Jos olisi oikein lennokas, voisi tehdä ruutukankaasta vielä hiuspannan. Kattellaan.