Jämälankakolttu

Kuinka olenkaan viimeisten vuosien aikana inspiroitunut ja ihastunut Virpi Siiran kopan parissa. Siinä on nainen, jolla on ideoita, tehokkuutta, silmää, aikaa ja energiaa.

Yli vuosi sitten hän toteutti sen, mitä olen pitkään suunnitellut: jämälankamekon. Ei mitään krumeluureja, ihan vain sitä itseään.

Talvella löysin Ulla-neulelehdestä vihdoin ohjeen, joka voisi toimia. Tein ässän, vaikka olen ämmä. Kuvissa näytti väljältä mallilta, mutta halusin niukan ja sellaisen sainkin. Muuten noudatin ohjeita, mutta ylälantion seutuvilla aloitin 2+2-levennykset 8-10 kerroksen välein. Tässä tulos. Niin ja kävi tässä lopulta samoin kuin Siirallekin: mustaa ostin jo heti alkuun pari kerää ja helmaan vielä violettia ja petroolia, koska alkoi näyttää puuduttavalta. Muuten menin koko mekon vanhoilla Nalle- ja Wool-jämillä. Nyt tietty alkoi kutkuttaa samanmoinen mekko pelkistä lempiväreistä... Petroolia, vihreää, mustaa, oranssia, violettia - aijaijai! Tasaraitaisuus olisi myös kiva kokeilla. Nyt joutui yhtenään vaihtamaan lankaa ja katkaisemaan ajatuksensa.

Jee, se on valmis! Saa tuulettaa!!!

Ihanaa saada raidat täsmäämään ilman yhtäkään tuskaisaa neulesauman ompelua!

Hihansuiden kasarihenkinen pussitus vähän häiritsee. Päällä ei näy noin selvästi, mutta ehkä vielä joskus puran, teen raitoja alas asti ja jätän suoraksi helman tyylillä.

Kylläpäs rehvakas käsialani oikeni, kun pesin mekon heti villapesuohjelmalla koneessa. Minähän en pingota (paitsi aviomieheni mielestä), joten levitin kosteana pyykkitelineen päälle ja nyhdin suunnilleen muotoonsa. Helma ja pääntiekään ei enää rullaa pesun jäljiltä.

Helmassa pari kertaa vuorotellen 2 krs oikein ja toiset kaksi nurin.

Langanpätkiä oli lopulta noin 150. Rattoisasti meni futiksen finaalipeli niitä näprätessä.

Pussukat ensimmäiselle ja viimeiselle puhelimelle

Toinen aloittaa kohta koulutiensä ja kulkee pitkin kylää kavereiden kanssa perintöpuhelin mukanaan. Tarvitaan vedenkestävä pul-päällinen, pehmeä fleecevuori, turvalukko niskaan, lenkki ihkaensimmäiselle avaimelle. Ulkonäkö on sivuseikka, toimivuus pääosassa. Pieni vetoketju on helppo avata näppärillä sormilla.

Toisen elämä on jo ehtoopuolella. Puhelin kulkee silti aina mukana pyörätuolissakin. Oman kodin avainta ei enää tarvita. Pehmusteista ei olisi kuin haittaa äänenvaimentimena. Tarran saa auki heikommillakin sormilla. Toimivuus on tässäkin pussukassa pääosassa, mutta lisäksi toivon värien piristävän.

Käyttäjien ikäero on suuri, mutta molemmille on yhtä tärkeää pitää yhteyttä omiin läheisiin. Soitellaan!

Sudesta sopivaksi

Olipa kerran eräs Susi-merkkinen huppari. Edes korjailujen jälkeen pää ei vain mahtunut kunnolla läpi. Hiki tuli pukijalle ja auttajalle. Tänä iltana vihdoin sain aikaiseksi leikata hupun pois ja surauttaa tilkuista tilalle reippaaaaasti tilavammat systeemit. On kyllä hyvä ja tukeva kangas: vetoketju kiinnittyi tosi nätisti ilman tukikankaitakin. Tai sitten minä vain olen erityisen taitava, buahahaa.

Jos ei nyt mahdu, niin ei sitten ikinä.

No jos NYT ei, niin jo on ihme!

Seuraksi vielä pipa. Minkähän takia tänä vuonna pipo-ompelus heinäkuussa ei tunnu kummalliselta?

Ja hei settiinhän sopii jälleen yhdet Saimit (OB 1/2009), koko 140 cm plus lahkeita niin paljon kuin kangasta riitti. Ruskea joustofrotee jälleen kerran Kestovaippakaupasta. (Myös vihreäraitainen on sieltä.)

PS. Tämän taustaprojektin valmistuttua olen entistä parempi lankojen päättelijä. Kuvia tulee oikealtakin puolelta, kunhan päättelypuuhat joskus loppuvat.

Retromekko räntäsateeseen

En luovu toivosta. Joskus vielä tulee kesä. Jos ei tänä vuonna, niin sitten seuraavana.

Moda 4/2014 innosti vain tällä yhdellä mallilla. Sitäkin rukkasin aika paljon... Vyötärösauma ylöspäin, hankala kuminauhakuja pois, kapeampi helma. Pituuttakin lähti, koska anopin vuosikertapussilakana loppui kesken.

Yläosan vuoritin juhannusmekon kaavana käytetyllä vanhalla mekolla. Pääntien reuna vähän lörpöttää ohuiden kankaiden takia. Pujotan ohuen kuminauhan, jos käytössä siltä tuntuu.

Olkakurttuihin silkkinauhat. Oranssit olisivat kivemmat, mutta näillä mennään. Hyvä tuli!

Tilkkuhuppari vol. 2 ja jamekset tu(u)narin tytölle

Keltasävyinen tilkkuhuppari alkaa kiristää ja nyt tein uuden vetoketjuversiona. Aiemmin keväällä pinkki oli The Väri, mutta näemmä loma-aika sai päiväkodin joukkopaineen unohtumaan ja kaikki muut värit lueteltiin ensin lempiväriä kysyttäessä... No, tykkäsi typy tästä takista väristä huolimatta tai sen takia. Olkoon tämä takki hyvityksenä siitä, että sivuutan pinkit prinsessakengät surutta marketissa ;) 

Kaava on sama Funny Fox (OB 4/2012) ja koko 110 cm + 3 cm keskelle eteen ja taakse. Hihoihinkin leikkasin vähän väljyyttä lisää. Fleecevuori vie ihmeen paljon tilaa.

Hah, siisti vetoketju!! Kierrätysfleece ei sitten ollutkaan niin sileää kuin iltasilmillä katsoin... No, nyppääntyy se käytössä kuitenkin.

10 sentin trikootilkkuja jäi aimo kasa serkun/kummitytön tilkkupeittoprojektista ja lisää leikkasin pienistä paidoista. Kummasti tuo kolmevuotiaskin muistaa omia vaatteitaan ja ilahtuu löytäessään tuttuja kankaita omasta "uudesta" takistaan.

Takille ompelin pikasurautuksena pariksi lökäfarkut. Omat kirppisfarkut olivat aina vaan yhtä rumat ja epäpukevat, joten saivat kyytiä. Saimi (OB 1/2009) 122-senttinen kaava ilman saumanvaroja ja resorin verran madalletulla vyötäröllä. Raitaresori on Pehemiältä. Kyllä, tunnustaudun laiskaksi kaavojen piirtäjäksi... Siksi käytän ihan mitä sattuu kokoja ja kavennan tai levennän niitä tarpeen mukaan... Onpahan kasvunvaraa metriselle emännälle!

(Toim. huom.: Tervetuloa uudet lukijat! Saa tänne kommentoidakin, kun ohi kulkee ;) Kirjoita vaikka "Ei jumatsuikula sentään, kaikkeen hölömöön sinäkin aikasi käytät.")

Kukkatuubi

Työkaveri jäi eläkkeelle, mutta muistaa minua silti ihanilla vuosikertaylläreillä. Ohut, lämmittävä, kuohkea ja raikas kangas surahti tuubihuiviksi.

Juhannusmekko

Lempimekko värjäytyi aurinkorasvasta, joten se sai tuntea sakset nahoissaan ja päätyä summamutikkakaavoiksi. Anopin pussilakana huuteli juhannuksen alla kaapissa ja tässä on tulos. Räps!

Bonanza-osasto ahdisti. Ompelin lisäsoirot neppikaitaleiksi. 

Juhannuksena kukkamekko sai jäädä kaappiin. Mökille lähti mukaan villa-, fleece- ja tuulitakki. 

Hellehepeniä

Ihmeellinen kesä. Vuorotellen tarvitaan villasukkia ja hellevaatteita. Viime päivinä syntyi sitä jälkimmäistä osastoa. 

Kaava piirretty vanhasta paidasta ja jatkettu mekoksi, koko n. 104 cm. Kangas jostain loppuunmyynnistä puoli-ilmaiseksi. 

Samaan tarpeeseen eli olkapäitä suojaamaan valmistui Peilisali-mekon (OB 6/2012) mukaelma. Kaapista löytyi valmiina 128 cm kaava. Leikkasin puolen sentin saumanvaroilla sekä kavensin etu- ja takahelmaa 5 cm keskeltä. Kaarrokkeistakin taisi lähteä pari senttiä pois keskeltä. Tuli lopulta aika samankokoinen kuin bambimekosta. Mutta mitä ihmettä?? Mittasin pituuden oikein mittanauhan kanssa ja nyt pylly vilkkuu. Piti tulla tunikamittainen, että menisi vielä ensi kesänäkin. En ymmärrä. Pitänee ommella jatkopala vaikka pilkkukankaasta sitten joskus. 

Sitten vielä leveälierinen Bouquet-hattu (OB 3/2011), koko 54 cm. Kerrasta sopiva, hyvä minä! Seuraavan saa tehdä vähän matalammalla kuvulla, ettei mene ihan niin alas otsalle. Lieriin silitin kaksi paksua tukikangasta ja vaikuttaa sopivalta. Ei olisi pahitteeksi, jos vielä olisi joku ohut tukikangas lisänä. 

Ruskea sydänpussilakana hyppäsi koriin kirppiskierroksella. Hintaa 1,50 euroa ja siitähän riittää vielä vaikka mihin. Vuorina on anopin vanha pussilakana sekin. Mahdoton inspiraatio iski näistä pehmeäksi kuluneista, viileistä puuvilloista. Pläräsin kässälehdet läpi ja on monta mekkokaavaa nyt jonossa. Osto- ja myynti-ilmoitus: Otetaan vastaan aikaa ja terve selkä. Yst. tarj. allekirj.

Ai niin, olihan vielä pikkutuunaus. Tylsääkin tylsempi aikuisen naisen lompakko tuli jostain tänne pyörimään. Kuumaliimalla tälläsin siihen nappeja ja johan piristyi. Tosin napit irtosivat yhtä lukuunottamatta parin päivän päästä... Höh. Onko jollain vinkkejä, miten lompakkoa voisi tuunata kestävämmin?