Pitsiä ja pilkkuja

Otetaan taas se samankokoinen ystävä. Leikataan tissiksen kaavalla mekonhetale Kestovaippakaupan ihanasta turkoosiruskeasta pilkkutrikoosta. On muuten tarjouksessakin, vink vink. Hihat taas Joka tyypin kaavakirjan t-paidasta. Selkään sauma ja helmaosaan vähän ryppyä keskelle.

 

Virkataan lumihiutale ja kukka. Siksakataan ne helmaan. Ylipitkät hihat saavat kuminauhakujat osakseen.

Nyhrätään reikä ja nappi niskaan. Lapsityövoimakuvaajalla käsi vähän tärähtää.

Virkataan vielä pieni kukka ja tökätään pinnistä läpi. Pienemmällekin naiselle jotain pakettiin pantavaa.

Eskarilaisen oma penaali

Poikarukka tahtoi Angry Birds -penaalin. Joutui sitten ompelemaan sellaisen itse. Silitti tukikankaan pöödsin taakse, ompeli vetoketjun paikalleen, ompeli ja saumuroi päätysaumat. Eipä paljoa jäänyt minulle hommia. Kerran painoin pedaalia, kun ommeltiin penaalia.

Ylpeys oli molemminpuolista valmista tuotosta ihastellessa. Eri syistä tosin. Lapsi ihasteli, kuinka halvalla sai kivan penaalin ja minä taas omenan lyhyttä putoamismatkaa.

Pupu Love -mekko

Miksi jotkut kuosit ovat ihania ja toiset voi sivuuttaa olankohautuksella? Jollekin toiselle käy juuri päinvastoin. Tämä Hennin Kimperille suunnittelema Pupu Love on minulle tuo ensimmäinen. Oranssi ei sovi väreihini tippaakaan, mutta ainoana vaihtoehtona sitä piti saada silti. Osaankohan käyttää? Pakko opetella.

Näyttävä väri ja hauska kuosi pyysivät seurakseen simppelin mallin. Pitkähihainen tissiskaava ilman etuosan kietaisua oli kerrasta sopiva. Ylipitkät hihat pussitin kuminauhakujilla. Mätsäävä resori on Kestovaippakaupan 112 R appelsiini. 

Jotain puuttuu. Ehkä lisään jonain päivänä vaikka nappeja tuohon resorikaitaleeseen. Kattoo ny.

Jääköön tämä mekko historiaan hoitovapaani viimeisenä ompeluksena. Henkireikä oli tarpeen näinä vuosina. Joskus väsytti ompelemisenkin takia, mutta useammin pysyin virkeänä harrastukseni ansiosta. Lopeta en koskaan, mutta tahtia hiljennän varmasti. Kiitos ja kumarrus kommenteista ja seurasta. 

Farkut kiertoon

Jälleen annoin saksien heilua rikkinäisten farkkujen lahkeissa. Tuloksena n. 92 cm Saimi-kaavaiset (OB 1/2009) pehmofarkut. Tasku näyttää hurjan isolta, mutten alkanut kantata sitä resorilla laiskuuttani. Menköön noin.

On sitä ihminen pienenä pieni, kun kerran housuihin riittää naisen farkut polvesta alaspäin. On sitä ihminen suurena suuri, kun ei enää mikään riitä.

Onnellinen ompelija?

Kaunis kirja, kivoja malleja, hyvää inspiraatiota. Nyt en silti keksi mitään pakko-tehdä-tätä, joten otan tänne muutaman kuvan talteen muistutukseksi.

Marimekkoa äidille ja tyttärelle

Valitaan ystäväksi sentilleen samanpersuinen naishenkilö. Otetaan pätkä Marimekon Lumimarja-kangasta. Heitetään päälle oma ei-laaksoa-ei-kukkulaa-hame. Niksnaks ja surrur.

Todetaan kangas ihan vähän liian lyhyeksi. Tehdään sivuun kiila. Ehkä aina ei kannata korostaa sitä, mitä ei voi häivyttää.

Ommellaan vetoketju ihan törkeän siististi. Saa aplodeerata!

Näytän nurjaltakin. Salaisuus piilee ylöspäin nousevissa saumanvaroissa. Ilman niitä jää reuna repsottamaan vinonauhan alta.

Mietitään uuden Suuri Käsityön (7/2013) kangaskassin ohjetta. Piirretään kaava ja leikataan kankaasta suunnilleen sellainen. Vähän pienennetään, koska kangas loppuu. Jatketaan toiselta ystävältä saadulla ex-kantoliinalla. Tehdään tasku. Surrur taas.

Tällä välin 6-vuotias poikani teki rannekorun. Ihan vähän autoin muistivaijerin päiden taivuttamisessa. Huomenna osaa jo itsekin.

Jotain myös ensimmäisen ystävän tyttärelle. SK 10/08 juhlamekon kaava on saanut toimia jo monessa: silkkimekot ja oranssi kukkaruutumekko. Tänään kokona oli 128 cm ja kankaana Marimekon Satula. Tästäkin jäi niin kassin kokoiset palat, että surautin olkalaukun akkojen yhteiskäyttöön.

Ai niin, kavensin helman kaavaa 10 cm sivusta. Ja siis tämä kun lähtee jokaisesta reunasta, on kavennus yhteensä 40 cm helman ympärysmitasta. Mikäs siinä, jos tykkää sateenvarjoista.

Ompelin kapeaa vinonauhaa kaksinkerroin vyötärölle. Edessä on kiinni, muualla irti. Sillä sitten saa hienosäätää uuman kiristystä. Harmi, että takahelmaan jäi ainoa vaalea kohta. Mahtaa siinä olla ruohonvihreä läntti heti ensipyllähdyksen jälkeen. Luota pinkkiin - sano hyvästit tahroille.

Asia, johon oikeasti tässä elämässä luotan, on Anna Gavalda. Mikään muu kirja ei tunnu niin omalta kuin tämä. Suosittelen.

Ylläolevaa mekkoa viimeistellessä soi radiossa Tehosekoittimen Hetken tie on kevyt. Siihen oli hyvä lopettaa. Hyvä mieli jäi musiikista, rakkaasta harrastuksesta ja tärkeiden ihmisten ilahduttamisesta.

Vain pakki puuttuu

Jossain blogissa näin Majapuun polkupyöräneulosta miehen hupparina ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Krooninen kuosiähky vaivaa blogisurffaajaa, mutta tuo oli tarpeeksi selkeä. Klikiti-klik sanoi hiiri. 

Jättipallohameen innoittamana tein supersimppelin Jopo-hameen kuminauhavyötäröllä. 60 cm palasta jäi vielä just pipon kokoinen soiro, joten pakkohan sekin oli surauttaa. Tykkään!

Kokeiltavaksi jää, kuinka neulos kestää tuolihinkutusta. Kirjaan kokemuksia tuonnempana. 

Velouria nenässä

Onko se kesäflunssa? Onko se allergiaa? Ei, se on velouria. Imuripäivä kannattaa ajoittaa velourin ompelun jälkeiseen aikaan.

Tilasin Kankaiden yönä Hannan kankaasta mustaa tarjousvelouria ja nyt tein siitä tissiksen kaavaa hyödyntäen pitkähihaisen tunikamekkosen. Pituutta on niin paljon, että voi käyttää sukkiksienkin kanssa. Hihat on Joka tyypin kaavakirjan t-paidasta 5 cm pidennettynä ja vähän hihansuusta levennettynä. Saisi olla ehkä enemmänkin pussia. Josko joskus vaihdan pitkät resorit kuminauhakujien tilalle.

Takana on poikkisauma. Helmakappale on n. 3 cm leveämpi ja keskeltä rypytetty poimutuslangoilla.

Kaulukseen sain idean Made for Apesilta. Kaapista löytyi sentilleen sopivan kokoinen pala tähtivelouria, joten leikkasin pääntien sen mittojen mukaan. Laiskottelin ja ompelin nappien tilalle vetoketjun, enkä edes jatkanut halkiota miehustakappaleelle. Toimii noinkin. Ihanaa, että onnistuin tekemään tosi siistin vetoketjuompelun. Hyvä minä! Vanhakin kettu oppii.

Tähtivelouria jäi juuri taskunsuun verran, joten sekin tilkku löysi paikkansa.

Syksyn viimoja vastaan taistelen pystykauluksella. On muuten velouria nenään asti.

Saa sen pooloksikin. Ei suosikkejani.

Saa nähdä, alkaako peräpeili paistaa, kun tuntikausia istun tällä mekolla työtuolissa. Joissain veloureissa kun tuntuu nukka kuluvan nopeasti pois. Pian se selviää.