Marimekkoa äidille ja tyttärelle

Valitaan ystäväksi sentilleen samanpersuinen naishenkilö. Otetaan pätkä Marimekon Lumimarja-kangasta. Heitetään päälle oma ei-laaksoa-ei-kukkulaa-hame. Niksnaks ja surrur.

Todetaan kangas ihan vähän liian lyhyeksi. Tehdään sivuun kiila. Ehkä aina ei kannata korostaa sitä, mitä ei voi häivyttää.

Ommellaan vetoketju ihan törkeän siististi. Saa aplodeerata!

Näytän nurjaltakin. Salaisuus piilee ylöspäin nousevissa saumanvaroissa. Ilman niitä jää reuna repsottamaan vinonauhan alta.

Mietitään uuden Suuri Käsityön (7/2013) kangaskassin ohjetta. Piirretään kaava ja leikataan kankaasta suunnilleen sellainen. Vähän pienennetään, koska kangas loppuu. Jatketaan toiselta ystävältä saadulla ex-kantoliinalla. Tehdään tasku. Surrur taas.

Tällä välin 6-vuotias poikani teki rannekorun. Ihan vähän autoin muistivaijerin päiden taivuttamisessa. Huomenna osaa jo itsekin.

Jotain myös ensimmäisen ystävän tyttärelle. SK 10/08 juhlamekon kaava on saanut toimia jo monessa: silkkimekot ja oranssi kukkaruutumekko. Tänään kokona oli 128 cm ja kankaana Marimekon Satula. Tästäkin jäi niin kassin kokoiset palat, että surautin olkalaukun akkojen yhteiskäyttöön.

Ai niin, kavensin helman kaavaa 10 cm sivusta. Ja siis tämä kun lähtee jokaisesta reunasta, on kavennus yhteensä 40 cm helman ympärysmitasta. Mikäs siinä, jos tykkää sateenvarjoista.

Ompelin kapeaa vinonauhaa kaksinkerroin vyötärölle. Edessä on kiinni, muualla irti. Sillä sitten saa hienosäätää uuman kiristystä. Harmi, että takahelmaan jäi ainoa vaalea kohta. Mahtaa siinä olla ruohonvihreä läntti heti ensipyllähdyksen jälkeen. Luota pinkkiin - sano hyvästit tahroille.

Asia, johon oikeasti tässä elämässä luotan, on Anna Gavalda. Mikään muu kirja ei tunnu niin omalta kuin tämä. Suosittelen.

Ylläolevaa mekkoa viimeistellessä soi radiossa Tehosekoittimen Hetken tie on kevyt. Siihen oli hyvä lopettaa. Hyvä mieli jäi musiikista, rakkaasta harrastuksesta ja tärkeiden ihmisten ilahduttamisesta.