Ketturouvan talvitakki

Ompeluharrastukselle tyypillistä on, että alkuidea, tekovaihe ja lopputulos sisältävät hyvin eritasoisia ilon, tuskan, epätoivon, innostuksen ja tukanrepimisen tunteita. Joskus ompelu sujuu, mutta lopputulos on silti täyttä kuraa. Sitten on näitä tekeleitä, joissa epävarmuus vaivaa kaikkina muina hetkinä paitsi silloin, kun anoppi vetäisee valmiin takin päälleen ja hymy leviää molempien kasvoille. Valmista tuli ikuisuusprojektistakin, huraaaaa!!!

Kaava on Perfect Autumnin ja Luxurious Flowersin yhdistelmä Ottobre Designin 5/2012-lehdestä. Ihana oranssi joustava villafleece on peräisin Kestovaippakaupasta ja harmaa tikkivuori Jättirätistä Kaarinasta. Kaava oli melko hyvä sellaisenaan, mitä nyt olalta nappasin senttikaupalla sisään. Huppua taitoin etureunasta hupun sisälle n. 8 cm, koska se oli ihan törkeän iso. Nyörin kun olisin laittanut reunaan, niin "Oh my God, they killed Kenny". 

Jotain ekstraa piti takkiin saada. Ateljee Iinassa tehtiin brodeeraus hihaan... 

... ja helmaan. Palvelu oli mukavaa ja sujuvaa eikä hintakaan pyörryttänyt. Ei pöllömpi idea uudistaa vaikka vanhaakin villakangastakkia, eihän?

Hihansuihin laitoin kuminauhat, koska olivat aika laajat ja tuuli olisi ulissut niistä sisään. Yhtenä syynä oli myös se, että pelkäsin vuoren ja päällisen alkavan pussittaa suuntaan jos toiseenkin... Hyvän ompelijan tunnistaa siitä, että osaa paikata puutteensa ja mokansa. Tai siis huonon. 

Helmaan en silittänyt tiukkaa taitetta, jotta se sopii paremmin hihansuiden pyöreään muotoon. Niin ja vielä puuttuu se kettu. Vaihdoin retroketjuun vetimeksi pätkän kuvionauhaa. On mistä nyhtää rukkasetkin kädessä. 

Loppukevennys:

"Retusoi. Poista virhe osoittamalla sitä tai vetämällä sen ylitse." Ja minä se pokkana poistin virheen, joka sattui olemaan anoppini pärstä. 

Pipoparaati

Ruttua, myttyä, suoraa, vinoa. Kankaat jäänteitä omista ja kavereiden varastoista sekä vaatekaapeista. Tein sen kokoisia kuin kankaita oli. Osa lähti jo anoppilaan, mutta osa odottaa vielä Sitä Oikeaa Päätä.

Sitä, mitä kaikki ompelevat.

Tunika Kestovaippakaupan tähtivelourista. Kaava piirretty Lindexin 98 cm tunikaa mukaellen. Koitin tehdä vähän kasvunvaraa. Sitä ihmettelen, miksi taas päädyin sinipunavalkotähtiyhdistelmään. USA:n kansallislaulu soi päässä. No, värit ovat tutut myös Smurffeilta. Parempi sekin.

Reikä syntyi kerrankin tarkoituksella eikä vahingossa.

Viime talvena ostin tätä ihanaa viidakkotrikoota kai Itävallan kimppatilauksessa, mutten raaskinut aiemmin käyttää. Heleijaa, eipä meinannut enää riittää housuihin. Kannattaako jemmata?? Kysynpä vaan. Kaava on Saimi (OB 1/09) aina vaan.

Lenkkipantoja ja pipoja. Trikoot KVK:sta, joustis kangasvaihtareilta.

Modan ruttupipo alkaa näyttää pipolta eikä tonttulakilta. Kurttasin rypytyksen käsin ompelemalla saumanvarasta virkkauslangalla. Vallan kiva malli on tuo. Nappi ja pitsikin sopii kuin nenä päähän.

Peruskauraa.

Työkaveri lahjoitti kassillisen ties mitä kankaita. Yksi niistä palautuu kiitoksena bumerangina takaisin, tosin koristeltuna pitsillä ja jatkettuna entisellä t-paidan palalla.

Saimit (OB 1/09). Koko varmaan jotain 86 cm:n paikkeilla. Tein sen kokoiset kuin kankaanpalasta sai. Paksu joustofrotee peräisin kangasvaihtareilta.

Unelmanpehmeä autovelourpipo. Pieni on meidän väen päihin. Lahjakasaan lennähtäköön siis.

Mustavalkoista kotimaista hernepusseissa. Marimekkoa ja Roviota.

Olipahan perussettiä kaikki. Aivot narikkaan. Oho, kirjoitin ensin autot enkä aivot. Ovat siis edelleen siellä narikassa.

PS. Vuosi tuli täyteen bloggaajana viime tiistaina. Kai sitä olisi voinut jotenkin juhlistaa? Josko sitten ensi vuonna...

Eukon ukolle palmikkosukat

Ensin tein eukolle. Nyt valmistui eukon ukolle. Kuin kaksi marjaa.

Oma jalka on liian pieni. Todennäköisesti ukon on isompi.

Ai niin, ohje on Ullasta ja nimi on Aapeli. Musta 7 veljestä nelosen puikoilla ja 48 silmukkaa. Hyvä tuli tällä lörppäkäsialalla.

Helmihommiin!

Jos kaksi- ja kuusivuotiaalta kysyy, mitä he tahtoisivat tehdä näinä sateisina ja pimeinä lokakuun iltoina, kuuluu vastaus: "Helmihommiaaa!" Sittenpä väkerretään. Sileä, yksivärinen viltti lattialle ja helmilaatikoita penkomaan. Isompi tyyppi lasihelmien ja korupiikkien kanssa toiselle puolelle ja pienempi puuhelmien ja magneettilukollisen vaijerin kanssa toiselle. Ihmeen hyvin sujuu, koska molemmat tietävät joutuvansa muualle, jos alkavat teutaroida. Suosittelen. Saan tehtyä aina vähän itsekin ja sehän on pääasia...

Muistivaijeri on suosikkini rannekoruissa. Ei tarvita lukkoja, tulee näyttävän leveä helposti, sopii kaikille, ei mene rikki. Pirhana, kun loppui kesken. Jatkoin kuminauhalla.

Joustofroteehupparit ja parit pussukat

Syyslomalla nautin muksujen kanssa anopin harvinaislaatuisesta seurasta. Kaasun painoin pohjaan ja valmistakin tuli.

Ensin huppari omalle pojalle. Hyvä, paksu joustofrotee ja kirahvitrikoo Kestovaippakaupasta. Kaava jostain vanhasta Suuri Käsityöstä fleecehupparina ja koko n. 140 cm.

Muuten hyvä, mutta pää ei mahtunut. Lisäsin jatkopalan resorista, kun ei ollut froteeta mukana. Ruma tuli, mutta onpa valmis. Parempi sekin. Hupun reuna vähän lörpöttää tikkauksen jälkeen. Hyvin mä vedän. Ai niin, kengurutaskunkin leikkasin, mutta unohdin ommella helmaresorin yhteydessä. Susi jo syntyessään.

Käyttäjäkommentti: "Jaa. No on toi merkki ihan hieno." Miten se sanonta kiittämättömyydestä ja palkasta menikään...?

Sitten pienempi versio. Kaava Funny Fox 110 cm (OB 4/2012) ja apilajoustofrotee KVK:n omaa mallistoa. Violetti lurutrikoo on peräisin kierrätyspaidasta. Lisäsin resorin helmaan ja tuli älyttömän pitkä. Normaalisti ajatteleva ihminen olisi sen voinut päätellä jo etukäteenkin. Tässäkin hupun reuna lörpöttää, prkl. Pitänee laittaa aina resoria jatkossa.

Tasku onnistui likimain täydellisesti. Vetoketjukin on suorassa eikä kupruile yhtään!!! Tässä kohdassa mietin toista sanontaa, johon liittyy sokea kana ja jyvä. Vielä kun joku silittäisi taskupussikankaan, niin olisi nätimpi.

Yhden piponkin tein. Kaavaa ei ollut. Kunhan vaan leikkelin vähän korkean pussin ja kurttasin saumanvaraan kuminauhaa. Kiinnitin kurttua pitsillä ja napeilla. Toivottavasti mahtuu saajalleen päähän. Todennäköisesti ei, mikäli aiempien ompelusten linja säilyy.

Ai niin, tulihan raitajoustofroteesta kaulurikin. Tein vuorellisena, ettei ala reuna repsottaa.

Sitten vielä pikasurautuksena muutamat pussukat ja neuvolankorttikannet.

Kekkonen, kekkonen, kekkonen.

Joskus joku idea jää pyörimään vuosiksi päähän. Printtasin neljä vuotta sitten Uncle-printin Ottobren sivuilta ja nyt vasta toteutin. Farkkukankaan ostin Eurokankaan palalaarista vuonna 2006. Siitä piti tulla raskaushame. Ei tullut. Ei toisellakaan kierroksella. Nyt siitä tuli essu, jota meinaan kyllä käyttää tunikatyyppisesti ja ihan muulloin kuin leipoessa. Kaava on SK:n jostakin numerosta. 

Sinooperin metallinhohtoväriä töpöttelin kalvosabluunan avulla helmaan ja tuli aika... kiva? Hölmö? En ole vielä päättänyt. Kokeilin muuten eka kertaa sprayliimaa kalvon kiinnitykseen ja toimi loistavasti. Sormet liimautuivat tosin yhteen samoin kuin opiskeluaikana. Suihkuttelin ohuen kerroksen (ULKONA!!) kalvolle ja annoin kuivua n. minuutin ajan. Tarttui sopivasti ja irtosi helposti. Kontaktimuovi olisi tosin ajanut saman asian. 

Essuvaikutelman vähentämiseksi jätin nauhat pois ja surautin napinlävet. Elämää on ihanaa toimivan automatiikan kanssa, voih. Niin monta vuotta meni nappeja väistellen. 

Eteen vielä D-renkaat. Ei lempparivaate, mutta valmis. Parempi valmis kaapissa kuin UFO (UnFinished Object) mytyssä.