lauantai 27. lokakuuta 2012

Valkoinen maa, musta pipo

Ensilumi satoi eilen ja valaisi maiseman. Valkoisuuden vastapainoksi ompelin tilauksesta mustan tuubihuivin ja lörppäpipon EK:n viskoositrikoosta. Oli tosi joustavaa kangasta, joten pipon ympärys sai olla n. 5 cm pienempi kuin pään. Huiviin meni kangasta 70 x 150 cm (tai mitä lie koko leveys olikaan). Huivin tein Tosimummon ohjeen mukaan. Olisinhan minä itsekin osannut, mutta sain vähän osviittaa kokomietintään.
















Leikkelin myös teknisen t-paidan urheilupipoiksi. Mustia nekin. Pienempi omalle ukolle, isompi itselle. Nauhan kuvat sopivat hyvin juoksuharrastukseen: kirmataan kauas ja kotiin tullaan ambulanssilla tai mopolla.





Pullaakin leivottiin tänään. Ukkopullan ulkomuoto muuttuu vähän, mutta varmasti. Tänään puuttui tissit, mutta pippeli oli paikallaan. Toinen jalka lähti jo parempaan suuhun.



Bohemian-tunika (OB 2/09) syntymässä pilvivelourista. Ihana kangas!! Sovittajaa kaivataan visiitille, toim. huom.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti